Sähkösopimus kerrostaloon

Sähköliittymää etsitään hyvin moneen erilaiseen asumismuotoon ja yksi niistä on kerrostaloasuminen. Suuremmissa kaupungeissa kerrostaloasuminen on yleisempää, joten sähkösopimuksia solmitaan kerrostaloihin eniten isoimmissa kasvukeskuksissa. Oli asumismuoto sitten kerros- tai rivitalo on sähkönkulutus näissä hyvin maltillinen. Myöskään kahden tai kolmen huoneen erot eivät juuri vaikuta hintaan. Suurin sähköön vaikuttava tekijä on asunnossa asuvien henkilöiden oma kulutuskäyttäytyminen. Kodin […]

Sähkösopimus omakotitaloon

Sähkösopimuksen valinnassa omakotitaloon vaikuttaa asunnon pinta-ala, samassa taloudessa olevien henkilöiden asukasmäärä ja omakotitalon lämmitystapa. Löytääksesi taloonne sopivan sähkösopimuksen, kannattaa sähköyhtiöt kilpailuttaa. Sähkön kilpailuttaminen markkinoilla olevien sähköyhtiöiden välillä ei ole yksinkertainen toimenpide, jos kaiken tekee alusta asti itse. Siksi on järkevämpää ja aikaa säästävämpää hoitaa sähkön kilpailuttaminen vertailusivustomme kautta. Kilpailutuksessa on mukana suurin osa Suomen markkinoilla […]

Sähkönkulutuksen pienentäminen

Sähkölaskut tuntuvat välillä varsin kohtuuttomilta. Kodin suurimmat sähkösyöpöt ovat kylmälaitteet ja valaisimet, mutta kotoa löytyy muitakin kohteita, minkä avulla sähkölaskua saa pienemmäksi. Selkeillä vinkeillä voit pienentää sähkönkulutusta kotona. Saadaksesi sähkölaskuihin pysyvää muutosta, kannattaa osa vinkeistä ottaa pysyviksi tavoiksi. Jos muutos on vain hetkellinen, ei se juurikaan näy sähkölaskuissa, koska pienet muutokset vaikuttavat sähkönkulutukseen pidemmällä aika […]

Minkä osan sähköstä voi kilpailuttaa?

Sähkön hinta muodostuu sähköenergian – ja verkkopalvelun hinnasta sekä veroista. Sähköenergia on se osa sähkön kokonaishintaa, jonka kulutat omassa kotitaloudellasi. Kyseinen sähköenergia muodostuu sähköyhtiön määrittämästä perusmaksusta sekä kulutusmaksusta. Tämän osuuden voit kilpailuttaa eri sähköyhtiöiden välillä.  Sähkön kilpailuttaminen ja sopimustyyppeihin tutustuminen Sähkön kilpailutus kannattaa tehdä aina tasaisin väliajoin. Hinnat muuttuvat ja verkkoyhtiöiden välillä on eroja. Sähkön […]